Kristiina Wallin

Kristiina Wallin, Kuvaaja: Henrietta Soininen

Olen Kristiina Wallin, runoilija ja kirjailija.Tavoitat minut parhaiten sähköpostilla. Osoitteeni on muotoa etunimi.sukunimi@tpnet.fi

Romaani  Vaikeampaa on olla näkemättä unia (S&S, 2021) puhuu muistamisesta, ajasta ja identiteetistä:

Kun Veera oli lapsi, äiti katosi. Nyt Veera kirjoittaa aikaan uponneista fragmenteista tarinaa, joka tekee näkyväksi muistin omalakisen mekaniikan. Vähitellen piirtyy esiin kuva perheestä, jonka jäseniä ei edes rakkaus suojellut eksymästä toisiltaan. Veera rakentaa säikeitä lapsuuteen rinnallaan keltaista villalankaa neulova kuiskaaja ja naapuritalon Papukaijarouva.

Kansi: Elina Warsta

Kirjalliset ystävät -podcastissa keskustelen Jonna Tapanaisen kanssa kirjasta. Voit kuunnella ohjelman tästä linkistä.

Voit ostaa kirjaa kirjakaupoista tai vaikkapa kustantajan kaupasta tästä linkistä.

Romaanista sanottua:

”Kokonaisuus on hieno, kielellisesti huumaava matka, jossa kuljetaan useaa haarautuvaa polkua pitkin. – – Romaanikehyksessä kaksi kertojaa ja tekstit eri vuosikymmeniltä muodostavat kokonaisuuden, joka on psykologisesti viisas ja yllättävänkin yleinen. Äkkiä puhutaan myös eri sukupolvien naisten kokemuksista, ahtaista rooleista ja erilaisista tavoista väsyä, palaa loppuun. Samalla Wallin luo kaksi kieleltään ja persoonaltaan omalaatuista, tasa-arvoista maailmaa.” Suvi Ahola, Helsingin Sanomat.

Poimintoja blogeista ja instagramista:

”Kristiina Wallinin Vaikeampaa on olla näkemättä unia on yksi vuoden hienoimpia lukukokemuksia. – –  Se on lyyrinen ja kieltä ja kielellä juhliva, kivulias ja kaunis, surullinen ja toiveikas. Se kielentää traumaa ihan mahdottoman kauniisti.” Sivutiellä, instagram.

”Kristiina Wallinin romaani Vaikeampaa on olla näkemättä unia on lumoava kirja. Se pitää otteessaan ensimmäisestä sanasta viimeiseen. – – Tarina on koskettava ja tarjoaa lukijalleen jollain oudolla tavalla lohtua ja vertaistukea. Se näyttää, miten vaikea on luoda menneisyydestä tarinaa, sillä se pirstoutuu ja rakentuu uudestaan. Unet, muistot ja kuvitelmat sekoittuvat toisiinsa.” Lumousta etsimässä, kirjablogi.

”Käänsin viimeisen sivun, mutta paino tuntuu rintakehällä edelleen. Runoilija Kristiina Wallinin ensimmäinen romaani, Vaikeampaa on olla näkemättä unia, on hauras ja herkkä teos äidin ja tyttären suhteesta. Se on kirja läheisen katoamisesta, muistojen ja kuvitelmien kudelmasta, hajonneesta perheestä, toivosta ja toivottomuudesta, kirjallisuudesta, lukemisesta, mielenterveydestä, rakkaudesta ja valinnoista, joita teemme.
Wallinin kieli on niin väkevää ja runollista. – –  Hieno, hyvin surullinen romaani.” Lukuloikka, instagram.

Vaikeampaa on olla näkemättä unia kertoo isän rakkaudesta, ympäristön normeista, häpeästä ja tarpeesta suojella tytärtä, mutta myös äidin rakkaudesta tyttäreensä. Oli kohtalon julma oikku, että tytär jäi yksin ajatuksineen ja epätietoisuuteen. Pidin siitä, että perheen kokema tragedia avautui vähitellen. Romaani on hyvin taiteellinen ja koskettava, ja Wallinin runollinen teksti pääosassa. Kirjablogi Kirja vieköön!

”Wallinin kieli on kaunista tavalla, joka painautuu syvälle sieluun, menee aina sen pohjamutien alisiin kerroksiin asti. Kielessä on pidäteltyä painoa ja elämästä taottua hienovireisyyttä, joka pakottaa pysähtymään ja lukemaan uudelleen. Tuntuu, että joka sivulta voisi ottaa sitaatin ja jos on alleviivaukseen taipuvaista lukijatyyppiä, kannattaa valita kynä, jossa mustetta on jäljellä riittämiin.. – – Wallinin lauseissa asuu katedraaleja, joihin auringonsäteet tulevat viistosti ja pölyn armottomasti paljastaen ja ikuisesti soi Rahmanovin 2. pianokonserton keskimmäinen osa. Reader, why did I marry him  Goodreadsissa.

UUSIN RUNOKOKOELMANI ON MEDUUSAMERI:

Meduusameri

Kuudes runokokoelmani Meduusameri (Tammi, 2020) oli ehdolla Runeberg-palkinnon 2021 saajaksi. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto myönnettiin Meduusamerelle huhtikuussa 2021.

Meduusameri kuljettaa ajan lomittaisiin kerroksiin, hajoamisen ja toivon kierteisiin, muistamiseen, kielen kudoksiin ja merellisyyteen.

Meduusamerestä:

”Kokoelmarakenteeseen on kirjoitettu sisälle ajan, kielen ja muistin kiasmaattinen yhteys. – – Meduusameri on hieno, ihmeellinenkin runoteos, joka tuo toislajiset ”solukalvojen signaalien” päähän lukijasta.”  Miikka Laihinen, Turun Sanomat.

”Kotimaisen runouden uusi vuosikymmen avautuu Kristiina Wallinin (s.1971) kuudennen kokoelman myötä näyttävästi. – – Meduusameren runoissa inhimillisen ja ei-inhimillisen rajat sumenevat, painotukset ovat ekokriittisiä ja ihmisen yhteys luontoon on holistinen.” Harri Nordell, Helsingin Sanomat.

”Runoilija tutkii kielen suhdetta todellisuuteen. Liikutaan villeissä särkymisen, haurauden ja kivun tunnelmissa. Toivo on luonnonvoima, joka tuntuu valona kehossa.” Virpi Alanen, Suomen Kuvalehti.

”Runoilija etsii rajoja, reunoja – kaavat hän on hylännyt, koska hän tajuaa elämän määrittelemisen rajallisuuden. – – Tämän runouden takana näyttää olevan vakuuttunut taju kaiken ykseydestä ja luonnonlakien alaisuudesta.” Erkki Kiviniemi, Kulttuuritoimitus-sivusto.

”Meduusameri hiljentää nykyelämän kuumeisen hälyn ja palauttaa ihmisen osaksi luonnon kiertokulkua. Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu ihan äärettömän hyvältä. Se tuntuu armolta.” Reader, why did I marry him  -kirjallisuusblogi.

”Nämä väkevät ja arvoitukselliset runot toimivat hyvin ääneen luettuina. Niiden virrassa voi upota sanamagiaan ja huomata, miten pettäviä lopulliset määritelmät ovat.”  Eija Komu, Karjalainen ja Keskisuomalainen.

”Meduusameri on myös eräänlainen muistikirja tärkeistä asioista: luonnosta, kirjoittamisesta ja ihmisen paikasta näiden sisällä. Puhuja mainitsee, että ”Kirjoitan muistiinpanoja, vaikka unohtaminen on mahdotonta”. – –  Kaikki on samaa: vettä. Teos kokeileekin posthumanismin vaatetta metamorfoosin avulla. Puhuja kertoo olevansa ”kolmas meduusa vasemmalta” ja viimeinkin ”teitä vanhempi”. Hän myös miettii elämää ”aikamuotojen ulottumattomissa”, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kieppuvat kehää. Imperfektit, preesensit ja perfektit tarkoittavat samaa.” Tatu Pajula, Legenda.

”Wallinin teosta voi lukea ekokriittisenä runoutena. Säkeissä vilisevä eliölajien runsaus on huomattavaa, ja mukana on myös sukupuuttoon kuolleita lajeja. – -Wallinin runot kurkottelevat hiljaisuuden kauneuteen: ehkä maailma jatkuu toisenlaisena, harmonisempana, ihmisen jälkeen. – – Meduusameren perusvire on melankolinen, paikoin jopa traaginen. Siinä juuri piilee kirjan lohtu – – ”. Anna Elina Isoaro, Jano-lehti.

”Mikä on kielen asema, kun hajoaminen maailmassa alkaa? Mahdollisuutena näyttäytyy, että ”kirjoitan äänen, / jonka taajuus on mahdoton”. Mahdottomasta on tehtävä mahdollista. – – Tuntuu, että Wallin pyrkii luomaan kieltä ja kirjoitusta uudeksi koettelemalla ne äärirajoille, kuten ajatuksenkin. Kokoelma luo mielessäni assosiaation Hélène Cixous’nteksteihin ja écriture fémininen perinteeseen.” Tuomas Aitonurmi, Tuli & Savu.

”Kristiina Wallinin kuudennessa runokokoelmassa Meduusameri muistot, kuvitelmat ja unet kietoutuvat yhteen kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Kokoelmassa tuoksuu meri ja lapsuus. Wallinin teksti on unen tai muistojen tavoin fragmentaarista: paikoin liikutaan nopeiden miellekuvien ja katkelmien virrassa, paikoin pysähdytään miltei käsinkosketeltavan todellisiin hetkiin. Maailma rakentuu lapsen tai unen logiikalla; joskus lausutuista sanoista voi tulla todellisuutta. Teksti tarjoaa lukijalle sekä tuttuuden että vierauden kokemuksia. Keskeinen osa on alati muuttuvalla luonnolla, joka ei ole alisteinen ihmiselle, mutta johon ihmisen toiminta vaikuttaa.”  Runeberg-ehdokkaiden valitsijaraati.

”Meduusameri tavoittelee havainnon syntyä maailman materiaalisuuden pohjalta. Tästä johtuen Wallinin runokieli on materian muutoksen ja liikkeen armoilla, ja se saa parhaimmillaan lukijan tuntemaan välähdyksen itse kielen ruumiillisuuden arvoituksesta. Meduusameri on myös omaperäinen runoelma muistamisesta, surun ja toivon luonnosta, painosta ja keveydestä. Runoilijan omin sanoin: ”Se oli meidän pikkusisko. Se puhui meduusoista. Sen suussa lainehti ulappa.”” Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon perustelut.

POIMINTOJA AIEMMISTA KIRJOISTA:

Matkakirjeitä

Matkakirjeitä, Hannimari Heino ja Kristiina Wallin (Atena, 2020)

Kahden runoilijan matkakirjeenvaihto kuljettaa esimerkiksi Nizzaan, Valenciaan, Hailuotoon ja Viipuriin. Kirjeet vievät lukijan paitsi konkreettisiin paikkoihin myös mielenmaisemiin ja kirjallisuuteen. Ne pohtivat matkanteon viehätystä, mutta myös matkustamiseen liittyviä ristiriitoja. Kirjeet ulottuvat keväästä 2018 kevääseen 2020.

Matkakirjeitä sai kunniamaininnan Mondon Vuoden matkakirja 2020 –kilpailussa:

”Runoilijat Hannimari Heino ja Kristiina Wallin saavat kunniamaininnan teoksestaan Matkakirjeitä (Atena). He ovat viime vuosina kirjoittaneet toisilleen kirjeitä, joissa kuvaavat matkojaan, pohtivat maailman kokemista ja ammentavat kulttuurihistoriasta. Henkevä opus pääsee syvälle matkojen merkityksiin, ja kirjemuoto tuo kirjaan hyvää omakohtaisuutta. Teos sopii kaikille, jotka rakastavat hetkiin ja paikkoihin uppoutumista.” Vuoden matkakirja 2020 -raati, Mondo.

Matkakirjeistä:

”Matkakirjeitä muistuttaa hitauden voimasta ja omien polkujen tärkeydestä. Runoilijoiden viipyilevät, etanapostissa puksuttavat matka­havainnot ovat tervetullut antiteesi pikamatkakulttuurille, joka saa ihmiset hyppäämään vaikka ei-minnekään suuntaaviin lentokoneisiin nopeasti jaettavien elämysten perässä. Kotimaisen matka­kirjallisuuden jatkumossa ollaan Olavi Paavolaisen ja Kyllikki Villan tasolla, jossa matkustaminen tuo kirkkaammin esiin kaiken elämässä tärkeän. Myös nobelisti Olga Tokarczukin fragmentaarinen Vaeltajat-romaani (suom. Tapani Kärkkäinen) väli­tila­havaintoineen tulee usein mieleen.” Vesa Rantama, Helsingin Sanomat.

”Hannimari Heino ja Kristiina Wallin kirjoittavat tietoisina yhtäältä matkustamiseen liittyvästä romantiikasta, toisaalta matkustamisen ongelmallisuudesta. Etuoikeutetun syyllisyydentunnossa ei kuitenkaan vellota. Sen sijaan teos osaa sanoa syitä siihen, miksi matkustamme, vaikka ei pitäisi. Ihmiselon erityisyyksien ja erikoisuuksien lisäksi homo sapiensia katsotaan osana planeettaa: ”Seison pitkospuilla, mutta vaikka äkkiseltään näytän ihmiseltä, olen vettä ja lintujen liikettä.” Matkakirjeitä on ihastuttava kirja, joka sopii erityisen hyvin korona-ajan matkakuumetta lievittämään.” Silvia Hosseini, Image 11-12/2020.

Vuorovettä-blogi ”Tämä kaunis kirja jatkaa samoilla linjoilla kuin tekijöiden aiempi teos Puutarhakirjeitä (Atena 2018): syvällisesti pohtivilla, filosofisilla, kulttuurisilla ja lyyrisillä kirjeillä tai liki esseillä, joissa subjektiiviset havainnot muuttuvat dialogiksi sekä kirjeen nimetyn vastaanottajan että anonyymin lukijan kanssa.”

Kirja vieköön! ”Runoilijoiden lempeä kirjoitustyyli rauhoitti stressaantunutta mieltä. Saattoi vain jättäytyä tekstin tuuditettavaksi ja antaa omienkin ajatusten lennellä vapaasti. Kirjan taitto on rauhallinen ja kirjailijoiden itsensä ottamat valokuvat kauniita ja teksteihin istuvia. Hurmaava ja seesteinen lukuelämys.”

Hemulin kirjahylly  ”Tunnelma on rauhallinen, kirjeissä tekee mieli viipyä. Kirjeiden kieli on molemmilla kaunista, nautittavaa. Tätä ei pidä eikä voi lukea kiireessä, vaan hitaasti, sanoihin keskittyen.”

Kirja ja keittiö -blogi  ”Näin kaunista kieltä en ole lukenut aikoihin! Lisäksi humanisti minussa hymyili koko lukemisen ajan. Tässä kirjassa nimittäin keskustelee nimenomaan kaksi humanistia. Siispä: eläköön humanismi! Sen perintönä meillä on näin kaunista kielenkäyttöä, hiottuja ajatuksia ja oman maailman avartumista vain sivua kääntämällä. Heinon ja Wallinin runoilijuus ja lukeneisuus tihkuu lauseiden läpi.”

Edellinen runokokoelmani on Valon paino (2016).

Valon paino oli ehdolla Einari Vuorela -runopalkinnon saajaksi.

”Tanssivien ja aaltoilevien säkeiden väliin jää tähystysaukkoja ja tilaa hengittää.”

Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto myönnettiin 11.5.2017  Valon painolle.

Raadin perusteluissa luonnehditaan Valon painoa valoisaksi, lohdulliseksi ja kauniiksi runoteokseksi surusta ja menetyksestä, paikkoihin, aikaan, esineisiin ja ihmisiin liittyvistä muistikuvista. ”Wallinin runokieli on ihastuttavan herkkää ja vivahteikasta.”

MUUTA:

RUNOBÄNDI

Pinnan alla: Runoa ja musiikkia. Runot: Kristiina Wallin. Sello: Mirkku Mattinen. Saksofoni: Veera Tuomi.

Kuvaaja Henrietta Soininen

LYHYTELOKUVA

Kristiina Wallinin ja Leena Lehden lyhytelokuva kynnys.rajapinta.

Lyhytelokuvan ensiesitys oli Galleria Rajatilassa Tampereella elokuussa 2018. Sen jälkeen sitä on esitetty useissa eri tapahtumissa ja festivaaleilla. kynnys. rajapinta valittiin marraskuussa 2018 Rex Festiin, Amos Rexin ja mediataiteen keskus AV-arkin kuratoituun tapahtumaan, joka sisälsi lyhytelokuvia, live cinema-esityksiä ja kinokonsertteja. Toukokuussa 2019 se matkasi Ateenaan Platforms Project -taidemessuille.